Kisaraportti BJJ European open

Urholinin veljeksille menestystä brasilialaisen jujutsun EM-kisoissa!

Grappling Team Porin Jesse ja Riku Urholin ottelivat menestyksekkäästi Lissabonissa jarjestetyssä European open-kilpailussa.

Jesse Urholin voitti kisojen aloituspäivänä sinivöisten -94,3 kg:n sarjan. Hän voitti sarjassaan kaikki viisi ottelua, joista kolme ensimmäistä päättyi vastustajan luovutukseen. Kahdesta jälkimmäisestä ottelusta Urholin otti pistevoitot varmistaen Euroopan mestaruuden sarjassaan.

Riku Urholin otteli sinivöisten -100,5 kg:n sarjassa voittaen kolme ensimmäistä otteluaan. Finaalissa Urholin koki niukan pistetappion kokeneelle brasilialaiselle vastustajalle ja saavutti näin ollen EM-hopeaa.

European open on yksi suurimmista vuosittain järjestettävistä BJJ-kilpailuista ja se kerää lukuisia huippuottelijoita ympäri maailman.


jesse_kuristaa

HARJOITUSMAKSUT KUNTOON TAMMIKUUN AIKANA!

KEVÄÄN HARJOITUSMAKSUT TULEE MAKSAA TAMMIKUUN AIKANA!

Maksuohjeet löytyvät harjoitusmaksut-osiosta. Maksettua harjoitusmaksua vastaan avainkortti päivitetään ja voit harjoitella kevään maksulla elokuun loppuun asti.

Huolehdithan siis maksusi ajoissa!

 


Peruskursseilla vielä tilaa!

PERUSKURSSEILLA VIELÄ TILAA!

MUKAAN PÄÄSEE KAHDEN VIIKON AJAN!

Mukaan peruskursseille pääset tulemalla paikanpäälle harjoituksiin ja ilmoittautumalla valmentajalle. Kaikilla peruskursseilla on tilaa. Peruskurssien harjoitukset ovat alkaneet viikolla 4  potkunyrkkeilyssä, vapaaottelussa, defendossa ja brasilialaisessa jujutsussa.

Vielä ei ole myöhäistä aloittaa...

 

 

Lajinäytökset lauantaina klo 14.00!

kokosivu_9_1Kevään kurssit alkavat lajinäytöksellä lauantaina 21.1. klo 14.00 Kamppailu-urheilukeskuksella!

Lajinäytökset pidetaan vapaaottelussa, Defendossa, potkunyrkkeilyssä sekä brasilialaisessa jujutsussa. Brasilialaisen jujutsun lajinäytöksen pitää Alliancen pääkouluttaja, moninkertainen maailmanmestari Alexandre Paiva. Kannattaa tulla seuraamaan brassijutsua maailman huipulta!

Vapaaottelun peruskurssilla on enää muutama paikka vapaana, joten todennäköisesti lauantaina kurssi on jo täynnä. Muilla kursseilla on vielä tilaa ja voit ilmoittautua haluamallesi kurssille näytöksen jälkeen.

Harjoitukset alkavat seuraavalla viikolla kaikissa lajeissa, huomaa Defendon parantuneet harjoitusajat! Maanantai 19.30-20-30 ja keskiviikko 19.45-20.45.

Tervetuloa treenaaman porin parhaaseen ja monipuolisimpaan kamppailusaliin; Kamppailu-urheilukeskukseen!

Bjj European Open 2012

Uusi vuosi ja uudet kujeet!

Vuosi 2012 lähtee käyntiin herkullisista asetelmista! Grappling Teamin Jujutsuveljekset Jesse ja Riku Urholin puolustavat seuran ja Kamppailu-urheilukeskuksen kunniaa Lissabonissa 26-29. tammikuuta käytävissä Brasilialaisen jujutsun European Openeissa.Urholinit lunastivat lentoliput Portugaliin voittamalla omat sarjansa keväällä käydyissä sm-kilpailuissa.

 

riku_kuristaa2jesse_kuristaa

Riku Urholin lukottamassa ja Jesse Urholin kuristamassa vastustajiaan Bjj:n Finnish Openeissa marraskuussa 2011.

 

 

European Openit ovat molemmille urheilijoille ensimmäiset Suomen rajojen ulkopuolella oteltavat arvokilpailut. Lissabonissa oteltavat kilpailut ovat osoittautuneet vuosittain erittäin kovatasoisiksi. Tasoa ovat poikkeuksetta nostaneet lukuisat brasilialaiset huippuottelijat. Näin tulee tapahtumaan myös tänä vuonna.

Mielenkiinnolla jäämme odottamaan, kuka Lissabonissa saa ja kenelle annetaan kyytiä!